Meripelastusseura uutiset

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri Itämeren suurimpaan meripelastusharjoitukseen

3.5.2012

Suomen Meripelastusseuran koululaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri osallistuu kansainväliseen Baltic SAREX (Search and Rescue Exercise) 12 –meripelastusharjoitukseen Bornholmin edustalla Tanskassa 7.-12. toukokuuta. Alus lähtee matkaan Helsingin Eteläsatamasta perjantaina 4.5. klo 18.

Järjestyksessä 17. SAREX-harjoituksen järjestää Tanskan laivasto. Itämeren alueen suurimmassa meripelastusharjoituksessa ovat mukana kaikki Itämeren maat ja siihen osallistuu yhteensä lähes kolmekymmentä pinta-alusta ja kymmenkunta ilma-alusta. Meripelastusseuran koululaivan lisäksi Suomesta harjoitukseen lähtevät Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursas ja Vartiolentolaivueen meripelastushelikopteri. Jenny Wihurille kyseessä on jo kuudes SAREX-harjoitus.

Koulutuspurjehduksen miehistö koostuu vapaaehtoisista meripelastajista, joita on mukana aluksen oman miehistön lisäksi myös muista Meripelastusseuran jäsenyhdistyksistä. Aluksen päällikkönä ja matkanjohtajana toimii Tuomas Kalanti. Lisäksi vapaaehtoiset Meripelastajat Roosa Voima Kotkasta ja Tatu Pakarinen Helsingistä lähtevät seuraamaan harjoitusta vartiolaiva Tursaalle.

Harjoituksen teemoja ovat kansainvälinen yhteistyö meripelastustoiminnassa, käytännön etsintä- ja pelastustoiminnan, viestiliikenteen ja merimiestaitojen harjoittelu sekä pinta- ja ilma-alusten yhteistoiminnan koordinoiminen. Harjoitukseen kuuluu luentoja sekä eritasoisia yksikkö- ja ryhmäharjoituksia, ja se huipentuu kaikkien yksiköiden yhteiseen suuronnettomuusharjoitukseen.

Meripelastusseuran osallistumisen tarkoituksena on tarjota suomalaisille vapaaehtoisille tilaisuus harjoitella meripelastusta kansainvälisessä seurassa sekä parantaa pelastusteknisiä- ja merenkulullisia taitojaan. Lisäksi tavoitteena on kehittää yhteistyötä muiden Itämeren maiden meripelastajien kanssa.

Koululaivan matkaa ja harjoituksen kulkua voi seurata matkapäiväkirjasta Meripelastusseuran nettisivuilla www.meripelastus.fi. Kotiin Jenny Wihuri palaa sunnuntaina 13. toukokuuta.

Jenny Wihurin miehistö SAREXissa

Tuomas Kalanti (päällikkö)
Aku Virtanen
Satu Posti
Reetta Rönkkö
Kari Rautaharju
Jouni Heinonen
Michael Vane-Tempest
Pentti Ruuth
Marjo Vaha
Oskar Krogell
Ville Koivula
Henri Roos

Tarkkailijat vartiolaiva Tursaalla

Roosa Voima
Tatu Pakarinen
 

Tekninen toteutus: W3 Group